Vanhan Malmin toimintakertomus 2020

 

Vanhan Malmin Asukasyhdistyksen toimintakertomus vuodelle 2020

 

Kulunut vuosi on ollut hyvin erilainen vallitsevan pandemian vuoksi. Monet suunnitelmat jäivät toteuttamatta ja monet kokoukset pitämättä. Yhdistys seurasi annettuja määräyksiä.

 

Vuosikokous pidettiin 02.06.2020 Ella Janssonin museotuvan pihalla. Kokouksessa valittiin yhdistykselle hallitus sekä puheenjohtaja.

Puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Curt Ruokolahti.

Kirsi Sonck-Rautio ja Aki Kulmala poistuivat hallituksesta.

Hallituksen jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt:

Marina Bergman ( uudelleen valittu ), Susanna Blåberg ( uudelleen valittu), Marika Eklund-Pelto ( uudelleen valittu), Ralf Juslin ( uudelleen valittu ), Tea Laiho

( uudelleen valittu ), Daniel Lindström ( uusi ), Atte Ljungqvist ( uudelleen valittu), Tom Ramström ( uudelleen valittu ), Marian Vuorinen ( uusi ), Sonja Österholm

( uudelleen valittu ).

Toiminnantarkastajaksi valittiin Johan Nyberg ja varalle Niklas Fjäder.

 

Hallitus on vuoden aikana kokoontunut ”livenä” kolme kertaa ja yhden kerran digitalisesti zoomin  avulla.

 

Hallituksen perustamiskokous pidettiin 02.06.2020, missä tehtävät ja vastuualueet jaettiin seuraavasti:

  • varapuheenjohtaja – Sonja Österholm
  • sihteeri – Marika Eklund-Pelto
  • rahastonhoitaja – Susanna Blåberg
  • materiaalivastaava – Atte Ljungqvist ja Tom Ramström
  • vuosikokous –  koko hallitus
  • jäsenjuhla – Daniel Lindström
  • syysmarkkinat –  Marika Eklund-Pelto ja Marian Vuorinen
  • joulumarkkinat – koko hallitus
  • kulttuuri-ilta –   Marina Bergman, Ralf Juslin, Daniel Lindström ja Marian Vuorinen
  • informointi ja web – Marina Bergman, Ralf Juslin ja Tea Laiho

 

Jäsenjuhlat pidettiin 26.08.2020 Ella Jansson museotuvan pihalla.

”Jordkällaren” tarjosi maittavan loppukesän buffettiaterian a’ 15€.

41 henkilöä osallistui  juhlaan. Erittäin onnistunut ilta, hyvän ruuan, musiikin ja seurustelun merkeissä.

 

Syysmarkkinat pidettiin 26.09.2020  ” vanhalla torilla ”. Ilma oli mitä parhain ja kävijöitä oli runsaasti. Vuoden kilpailussa piti arvata miten monta metriä porkkanaa oli korissa. Oikea vastaus oli 5,84 metriä ja lähin arvaus oli 5,82. Paistettiin grillimakkaraa sekä vohveleita.

 

Syystalkoot pidettiin 15.11.2020. Sen lisäksi on muutama hallituksen jäsen siistinyt Ella Janssonin museotuvan pihaa.

 

Monen keskustelun jälkeen hallitus päätti perua vuoden joulumarkkinat. Näin jälkikäteen ajatellen päätös oli ainoa oikea, koska monet toiminnat koko maassa peruutettiin. Hallitus halusi kuitenkin suunnitella jotakin muuta markkinoiden tilalle –

perustettiin joulukalenteriryhmä, mihin kutsuttiin myös hallituksen ulkopuolisia henkilöitä. Tämä 12 henkilön ryhmä suunnitteli sekä toteutti asukkaiden avulla Vanhan Malmin joulukalenterireitin missä päivittäin avattiin luukku ( = ikkuna ). Reitti kulki  pikkusillalta Gottorpiin ja sieltä takaisin kirkon ohi. Tämä osoittautui erittäin suosituksi kohteeksi kaikille, ikään katsomatta. Jouluaaton luukku, seimi,  oli sopivasti sijoitettu lampolan lämpöön.

 

Yhdistys vuokraa myyntikojuja a’ 20 €

Yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus vuokrata :

hakekone 15€ / 2 vrk, teltta ( 3×6 m )15€ / 2 vrk, tikkaat 20€ / 2 vrk,

hiiligrilli 10€ / 2 vrk

 

Asukasyhdistyksen edustajana Stiftelsen Gamla Malmen säätiössä toimii Marika Eklund-Pelto. Vanhan Malmin Asukasyhdistyksen edustajana Paraisten Kaupungin rakennustoimikunnassa toimii Kalle Alho, hänet valittiin hallituksen kokouksessa 23.11.2017.

 

Toiminta vuodelta 2020 näytti alijäämää  – 948,16 €. Jäsenmäärä oli 52 kotitaloutta sekä 6 yritystä.

 

Tietoja yhdistyksen asioista ja tapahtumista saadaan  osoitteesta

www.gamlamalmen.com tai  ”vanhan torin” ilmoitustaululta.

Jäsenkirje jaetaan alueen postiluukkuihin ja yhdistyksellä on myös oma Facebook sivu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.